”” Ihmeellisintä on se,
että vaikkakin kohta viimeiset 40 vuotta joka kerta, kun kohtaa uuden mielenkiintoisen äänimaailman
tai
tapaa vanhan tutun soundin,
ehkä uudessa ympäristössä,
se pysäyttää aina,
uudelleen ja uudelleen...””
”” Ihmeellisintä on se,
että vaikkakin kohta viimeiset 40 vuotta joka kerta, kun kohtaa uuden mielenkiintoisen äänimaailman
tai
tapaa vanhan tutun soundin,
ehkä uudessa ympäristössä,
se pysäyttää aina,
uudelleen ja uudelleen...””
Tervetuloa soundin maailmaan.
Tämän sivuston tarkoitus on tutustuttaa esimerkiksi siihen, miten voidaan kokea musiikki,
soundi, melu tai hiljaisuus.
Kaikissa on periaattessa jotain samaa, mutta jokainen ihminen aistii ne eri tavoin.
Akustiikka on kaikkien näiden edellä mainittujen eri asioiden hallintaa,
jalostamista ja suhteessa työstämistä.
Äänimaailmassa epämiellyttävä voidaan muuttaa elämykselliseksi.
Elokuva, visuaalisen estetiikan lähde, värejä, muotoja, tilanteita.
Jos muistelisi hiukan entisaikaa, niin olikohan mykkäelokuvissa ääntä ?
Taisi niissä olla. Live-pianistilla oli iso vastuu, soittaa elokuvakohtauksien mukaan katsojat tunnelmasta toiseen.
Nykyisin miljoonien budjeteilla tehdään elokuvia. Hyvin usein iso joukko ammattilaisia
työstää musiikkia ja ääniraitaa. Nykytekniikalla taajuuskaista on ennätyksellisen leveää,
kolmiulotteista vaikutelmaa, usein luonnollisuus hipoo täydellisyyttä.
Tunnelman luomisesta on tänäpäivänäkin kysymys.
Tekniikka ei välttämättä riitä, vaan kokonaisuus.
Tunnelman intensiivisyys on kuuntelijan lähtökohdista riippuvainen, valitaanko ennalta määritelty pakettiratkaisu vai otetaanko huomioon myös ympärillä oleva tila vaikuttamaan kokonaisuuteen.
Vaikuttavia muuttujia voidaan huomioida, lopputulos voi olla
mahdollisimman lähellä alkuperaistä tekijän tarkoitusta.
La GammaSyntesis Oy suunnittelee ja toteuttaa yksilöllisiä äänimaailmaan liittyviä projekteja.
Joskus hyvin pienimuotoisella työstämisellä tai konsultoinnilla on saatu suuria elämyksiä,
kuten asiakkaani ovat asian ilmaisseet.
Terveisin Paavo Orlandini.